Blogi

Onnistuneen messuosaston suunnittelu

Alan messut ovat usealle yritykselle yksi vuoden tärkeimpiä tapahtumia. Investointi messunäkyvyyteen tuo kontakteja, uusia asiakkaita ja kantaa pitkälle messujen jälkeenkin. On tärkeää asettaa päämäärä ja määrittää kohderyhmä, joita varten messuille osallistutaan. Kirkastettu tavoite luo puitteet ja lähtökohdan suunnitteluun, kun ohikulkevan potentiaalisen asiakkaan mielenkiinto täytyy herättää muutamassa sekunnissa.

Luovat ratkaisut erottuvat

Kuten muussakin markkinoinnissa, on myös messuosastoa suunnitellessa huomioitava yrityksenne kohderyhmät ja pohdittava keinot, joilla saa heidät pysähtymään ja jäämään juttusille. Tarve luoville ideoille ja perusteelliselle messuosaston suunnittelulle kiteytyy tähän. Oivaltavat ratkaisut puhuttelevat messukävijää ja erottavat kilpailijoista.

Suomen Tekojää Oy valmisti aidon jääalueen Sportec-messuille maaliskuussa 2019. Creative Crue vastasi messuosaston suunnittelusta. Jäätekniikkakontin ulkoseinät hyödynnettiin suurina kuvapintoina.
​Suomen Tekojää Oy valmisti aidon jääalueen Sportec-messuille maaliskuussa 2019. Creative Crue vastasi messuosaston suunnittelusta. Jäätekniikkakontin ulkoseinät hyödynnettiin suurina kuvapintoina.

Huolellisesta suunnittelusta toimivaan toteutukseen

Messut on hyvä suunnitella ajoissa. Messuosaston ulkoasun suunnittelussa on huomioitava markkinapaikan näkyvyys ja huolehdittava, että brändi ja haluttu pääviesti tulevat parhaiten esille. Suuret selkeät pinnat toimivat kirjavassa messuympäristössä ja tiiviissä osastossa parhaiten. Messuosastoissa neliömäärät ovat rajalliset ja ne täytyy hyödyntää optimoidusti. Osasto voidaan luoda perinteisiä moduulirakenteita somistaen, mutta yhä enemmissä määrin messuilla näkyy tarkoitukseensa toteutettuja uniikkeja rakenteita. Oli valinta kumpi vaan tai siltä väliltä, suunnittelussa on huomioitava osaston dynaamisuus. Miltä osasto näyttää kaukaa ja entä jos osastolla on ihmisiä? Eihän tärkeä viestisi peity ihmisten taakse?

Kattoon ripustetut mainospinnat näkyvät kauas. Logo sijoitettiin myös jään alle.
Kattoon ripustetut mainospinnat näkyvät kauas. Logo sijoitettiin myös jään alle.

Toteutuksessa voidaan hyödyntää myös digitaalisia pintoja, joissa liikkuva kuva elävöittää ja mahdollistaa useampien viestien näkyvyyden. Hyvin suunnitellun osaston perusta toimii useimmillakin messuilla ja toteutuksissa voidaan mahdollistaa pintojen päivitettävyys, jotta seuraavan vuoden messut hoituvat kustannustehokkaasti.

Tunne ja aktivoi kohderyhmäsi

Vaikka messuosasto on suunniteltu näyttämään visuaalisesti houkuttelevalta, ei saa unohtaa markkinapaikan toiminnallisuutta. Asiakkaan aktivoiminen ja liidien keruu voidaan toteuttaa monella tapaa. Messuilla jaettuun oheismateriaaliin tai brändättyyn jakotavaraan palataan myöhemminkin, mutta myös osastolla voidaan luoda positiivinen asiakaskokemus ja muistijälki osallistaen messukävijää aktiviteetein, esimerkiksi pelein ja arvonnoin. Toiminnallisuuden suunnittelussa on tunnettava kohderyhmä ja mietittävä mikä toiminta vetoaisi heihin parhaiten.​

Messuosaston yhtenäinen ja selkeä värimaailma toimii kirjavassa ja vilkkaassa messuympäristössä.
Messuosaston yhtenäinen ja selkeä värimaailma toimii kirjavassa ja vilkkaassa messuympäristössä.

Saavuta tavoitteesi

Luovat ideat ja kokonaisvaltainen suunnittelu ovat avainasemassa, jotta budjetille sopivat ratkaisut löydetään ja määritetyt tavoitteet saavutetaan. Ja ethän unohda jälkimarkkinointia? Se kertoo yrityksestäsi ja antaa mahdollisuuden lähestyä messukävijää sekä muistuttaa palveluistasi.

Tarvitsetko apua messuosastosi suunnitteluun?

Ota yhteyttä

Lue myös