On tässä ollut monenlaisia suhteita. Alkuhuumia, hiipuvia fiiliksiä ja ”kyllä tämä vielä hyväksi muuttuu” -sinnittelyä. Toisen kanssa on helppoa ja huoletonta; toisessa suhteessa epäluottamuksen ikävää katkua. 

Kaikkea tätä on ollut niin yksityis- kuin työelämässä, eiväthän työsuhde ja parisuhde niin kovin kaukana toisistaan toimintalogiikaltaan ole. Molempiin päädytään jollain perusteella, molemmat vaativat kummaltakin osapuolelta työskentelyä ja molemmissa ihmiset ovat tänä päivänä kärsimättömiä ja herkkiä vaihtamaan, jos ei maistu. 

Mutta miten tässä työsuhde-Tinderissä tulisi eri osapuolten toimia, jotta suhde kestäisi?

Tahdotko mut tosiaan sun wc:seen makaamaan?

Väliotsikko on puhdas välikevennys sarjastamme “Riina kuulee biisien sanoja väärin”. Mutta mitä kuulin siinä kohtaa, kun Creative Crue kosiskeli heille töihin? 

Yksinkertaisestihan teerenpelimme meni näin: Creative Crue haki lisää osaajia, heillä oli kriteerit, he kartoittivat tekijöitä ja totesivat, että tämä tyyppi me tahdotaan. Minä halusin toimistoon, jossa pääsen kehittämään, kehittymään ja jossa on hyvä meininki. Ajatukset kohtasivat, ensivaikutelmat olivat positiiviset ja sinetöimme sopimuksen.  

Mutta se, mitä lopulta ensitapaamisissamme kuulin, ei ollut referenssejä tai työsuhde-etuja vaan puhetta arvoista. 

Cruen arvot oli kirjoitettu kolmeen sanaan: vapaus, vastuu ja haastaminen. Niiden ympärille ei oltu rakennettu pitkiä listoja sisällöistä, vaan luottamuksen hyvä ilmapiiri. Minulle kerrottiin, että voin itse valita, missä teen töitä, pääsen vaikuttamaan sisäiseen tekemiseen ja lisäksi Cruella voi käyttää joka viikko työtunnin itsensä kehittämiseen, miten ikinä sen haluaa toteuttaa. Kuulosti hyvältä suhteelta.

Tässä ensimmäinen iso oivallukseni työsuhteista ja parisuhteista: suuntaa tarkin katse arvoihin, koska ne kelluttavat kaikkea.

Puhu hiljaa rakkaudesta - mutta kovaa työhyvinvoinnista

Olin joskus työsuhteessa, jossa esimies totesi jotenkin näin: “Jos väität tekeväsi etätöitä, on homma ok, kunhan osoitat että olet tehnyt.” Kaikki oli pielessä jo tuossa kohtaa. Kuulin vain sanan “väität”. Jos kumppanini sanoisi, “jos väität tulevasi illanvietosta kotiin yöksi ja osoitat sen, homma on ok”, ymmärtäisin alkaa pikkuhiljaa valmistella eroa. Eihän lause sisällä ripaustakaan luottamusta, ja ilman luottamusta ei rakennu mitään hyvää tai kestävää. 

Miten sitten pystyisi olemaan kauaskatseinen? Jokaisessa suhteessa on kuherruskuukautensa. Kun se loppuu ja arki alkaa, aletaan katsoa toden teolla arvojen toteutumista. Siihen asti kaikki on hyvää uskoa, mainospuheita ja parasta mahdollista käytöstä.

Sitten päästään suhteen mukavuusalueelle, mikä tarkoittaa usein myös mikropettymyksiä. Omat vajavaisuudet heijastuvat toisesta kuin peilistä. Tunteissaan uskaltaa näyttää skaalaa. Kaikki ei olekaan pelkkää ihanaa. 

Joskus joutuu toteamaan, ettei tämä ollutkaan, mitä kuvittelin. Jos kyse on arvoristiriidoista tai siitä, etteivät puheet konkretisoidu teoiksi, kannattaa jatkaa erillään. Jos hinkkaamista aiheuttaa pikemminkin arjen sujuvuuden pienet palikat, kannattaa avata suunsa.

Tässä onkin toinen asia, jonka olen huomannut: Koskaan ei ole liikaa kommunikointia. Työnantaja tai kumppani ei ole ajatustenlukija, terapeutti tai hyvinvointivalmentaja. Oma hyvinvointi on tässä mielessä omissa käsissä.

Sinä valitsit minut ja minut sinä sait

Kirjoitan tätä blogikirjoitusta Egyptissä, juuri nyt  wakeboarding-kaapeliradan äärellä. Kello on 8:30 ja näkymä on vielä rauhallinen. Tunnin päästä rauhan rikkovat päivän ensimmäiset vesilautailijat. Tulin tänne, koska aloin hiipua pimeyteen. Aamut olivat hankalia, energiat minimissä, tuntui ettei ajatus kulje ja päiviä varjosti epämääräinen ahdistus.  

“Pääsisipä valoon. Mutta eihän tässä vielä ole lomia tienattuna. Toisaalta tunnen itseni ja tiedän, missä jaksamiseni rajat kulkevat.  Kehtaisikohan pyytää omaa lomaa, sellaista puolittaista etäviikkoa etelässä? Mutta ehkä kollegat ajattelee, että lähtee kuitenkin vain laiskottelemaan? Johto saattaisi ajatella, että onpa vaativa tapaus? Toisaalta saisin todennäköisesti koko talveksi akut täyteen aurinkoenergiaa.”

Siinä ajatusmylly, josta pysäytin itseni. Olemme aikuisessa suhteessa, joka pohjautuu luottamukseen. On minun vastuullani avata suuni ja kommunikoida tarpeeni, jos koen että jaksamiseni hiipuu. On yhteisellä vastuulla muistaa yhä uudelleen, mitä valitsimme kun valitsimme toisemme. Vapaus, vastuu, haastaminen.

Siinä kolmas tekijä kestävään suhteeseen: arvot eletään uudelleen todeksi joka päivä. Kysy itseltäsi, teetkö tänään tekoja - isoja tai pieniä - jotka ovat linjassa yrityksesi arvojen ja omien arvojesi kanssa?

Arvokasta loppuvuotta ja rakkaudentäyteistä tulevaa.  

-    Riina

Ps. Jos  yrityksenne arvot vaativat kirkastamista tai yrityskulttuurinne muotouttamista kansiin, olkaa yhteydessä. Tässä viimeisin yrityskulttuuri-casemme