Pälkäne ja Kangasala, kaksi luonnonkaunista naapurikuntaa Tampereen kupeessa päätti pistää hynttyyt yhteen kesän 2020 matkailukauden piristämiseksi. Apuun kutsuttiin Creative Crue, joka loi yhteismarkkinoinnille kesän herkullisimman matkailuesitteen. Lisäksi kampanjalle luotiin koontisivusto parasparipirkanmaalla.fi.

Sekä esitteestä että laskeutumissivusta tuli todella hienot. Saimme niihin juuri sen houkuttelevan, kesäisen fiiliksen, jota toivoimme.

– Jaana Koivisto, Pälkäneen kunta

 

Toteutus

Kevät 2020 antoi syytä enteillä, että kesä 2020 tulee olemaan suurelta osin omistettu kotimaan matkailulle. Kohdetta valitessaan matkailija kohtaa kuntien peruslupaukset: on monipuolista luontoa ja paljon tekemistä. Harva matkaaja kuitenkaan mietti kuntarajoja; enemmän kiinnostaa, missä ilmansuunnassa olisi omalle seurueelle eniten nähtävää ja mitä ehtii saada irti vaikkapa pidennetystä viikonlopusta.

Siksi Pälkäne ja Kangasala päättivät, että kesän matkailumarkkinointi toteutetaan yhdessä. Jo päiväretkeä ajatellen kuntien tarjonta on helposti yhdistettävissä. Apuun kutsuttiin Creative Crue, joka on Pälkäneen kunnan valittu markkinointikumppani vuodelle 2020. Crue on tehnyt Pälkäneen kunnan markkinointia jo vuodesta 2016 ja toteutti alkuvuodesta myös Visit Kangasalan matkailuesitteen. Tuttu ja ketterä toimisto haluttiin siis toteuttamaan myös yhteiskampanjan.

Aikaa ei ollut paljon, joten kaikki tehtiin tiiviissä tahdissa. Projekti startattiin toukokuun 8. päivä ja kaikki oli valmista toukokuun loppuun mennessä. Paras pari Pirkanmaalla -matkailuesite nostattaa nyt retkihimon kielelle niin sähköisenä versiona kuin myös painettuna.

 

Ratkaisut

  • 20-sivuinen matkailuesite: visuaalinen suunnittelu ja taitto
  • Ohjaussivu ”Paras pari Pirkanmaalla”: visuaalinen suunnittelu ja koodaus

Käyhän ihmeessä tutustumassa parasparipirkanmaalla.fi -sivustoon!

Jos herää hinku omaan esitteeseen, pirauta tai laita viesti, niin katsotaan, miten voimme auttaa.

Paras pari Pirkanmaalla -matkailuesitteen kansi ja yksi aukeama. Paras pari Pirkanmaalla -matkailuesite tabletin ruudulla.