Wanna Be Part of the Crue?

Oletko kokenut asiakkuuksien ja projektien johtaja ja haluat auttaa asiakasyrityksiä ja brändejä tekemään kasvuun tähtäävää markkinointiviestintää? Tule Cruelle asiakkuuspäälliköksi/-johtajaksi vetämään monipuolisia asiakkuuksia.

Työssäsi johdat nimettyjä asiakkuuksia, vastaat niiden kehittämisestä ja kasvattamisesta yhdessä tiimin kanssa. Tuot ihmisiä ja asioita yhteen sekä viet niitä pitkäjänteisesti kohti tavoitteita. Arjessa vedät sujuvasti useita suunnitteluprojekteja samanaikaisesti. Innostut uusista myynnin mahdollisuuksista ja tartut niihin rohkeasti, sillä työhösi kuuluu myös uusien asiakkaiden hankkiminen.

Ymmärrät asiakkaidemme liiketoimintaa ja hahmotat markkinointiviestinnän kokonaisuuksia sekä osaat ohjata muita tiimiläisiä. Liikut ketterästi markkinoinnin muuttuvassa maailmassa, tuot omaa osaamistasi suunnitteluun ja osaat muodostaa näkemyksiä sekä perustella niitä asiakkaille. Työssäsi menestymisessä auttaa, että sinulla on aiempaa kokemusta vastaavasta roolista mainostoimistosta.

 

Edellytämme:

  • että sinulla on näyttöjä menestyksekkäästä asiakkuuksien vetämisestä tai vähintään 3–4 vuoden kokemus vastaavista tehtävistä esimerkiksi yrityksen sisäisestä markkinointi- tai myyntitiimistä
  • analyyttisyyttä, tarkkuutta ja tuloshakuisuutta
  • aktiivista otetta asiakkuuksien johtamiseen ja uusien myyntimahdollisuuksien etsimiseen ja hyödyntämiseen
  • kykyä hahmottaa nopeasti kokonaisuuksia, priorisoida toimenpiteitä ja johtaa omaa työtäsi
  • sujuvaa ammattitason suullisen ja kirjallisen viestinnän taitoa suomeksi ja englanniksi

 

Näistä saat plussaa:

  • Osaat käyttää CRM:iä ja markkinoinnin automaation työkaluja sekä osaat hyödyntää niitä keinovalikoimassa (HubSpot ja Mailchimp).
  • Ymmärrät digitaalisten mainoskanavien perusasiat: Google Ads, Meta Business Suite ja Ads Manager, LinkedIn Ads.
  • Olet kiinnostunut keinoälyn hyödyntämisestä toiminnassasi.

Toivomme, että olet itseohjautuva ja proaktiivinen tiimipelaaja. Arvostamme ratkaisukeskeistä asennetta, kykyä oppia epäonnistumisista sekä rohkeutta ottaa vastuuta. Sinulla on hyvä priorisointikyky ja kyky pitää kiinni deadlineista. Ammattiylpeys ja työmoraali ovat meille tärkeitä arvoja.

 

Tarjoamme sinulle:

  • kehityspolun markkinoinnin tulevaisuuteen
  • monipuoliset ja mielenkiintoiset asiakkaat ja projektit niin B-to-B:ssä kuin B-to-C:ssä
  • inspiroivan työporukan
  • mahdollisuuden kehittyä huippuosaajana.

 

Arvojamme ovat vapaus, vastuu ja haastaminen, ja ne näkyvät arjessa muun muassa näin:

  • etätyömahdollisuus, josta ei tarvitse kokea huonoa omatuntoa
  • liukuva ja joustava työaika
  • modernit työkalut käyttöösi
  • kiinnostavia ja monipuolisia keissejä
  • vapaus vaikuttaa yrityksen sisäisiin asioihin
  • mahdollisuus kouluttautua
  • mahdollisuus lounas- sekä liikunta/kulttuuriseteleihin
  • lomaraha.

 

Creative Crue lyhyesti

Creative Crue on bränditoimisto, joka tunnetaan luovista ideoistaan, kehittävästä otteestaan, digitaalisen markkinoinnin osaamisestaan sekä asiakasymmärryksestään. Teemme vaativia projekteja brändin rakennuksesta sivustosuunnitteluun ja kampanjoihin. Laatumme on korkeatasoista, meillä on korkea työmoraali ja haluamme olla ylpeitä jokaisesta työstämme.

Jokainen meistä on moniosaaja, jolla on oma syvällinen erikoisosaamisensa sekä kyky ymmärtää muita osaamisalueita ja hyödyntää niitä. Hyödynnämme uusimpia työkaluja ja innovaatioita ensimmäisenä, mutta uskomme että tulevaisuus on ihmisissä.

 

Kiinnostuitko?

Lähetä meille vapaamuotoinen hakemus ansioluetteloineen. Kerro meille millaista osaamista voisit tarjota asiakkaillemme, miten työskentelet ja miksi sinut kannattaisi palkata osaksi porukkaamme. Lähetä hakemuksesi pikimmiten tai viimeistään 12.7.2024 mennessä osoitteeseen: paallikkorekry@crue.fi. Paikka täytetään heti sopivan osaajan löydyttyä.

Lisätietoja tehtävästä antaa myyntijohtaja Susanna Nipuli: susanna.nipuli@crue.fi tai 040 775 5699 tai toimitusjohtaja Aapo-Lassi Kankaala: aapo.kankaala@crue.fi tai 040 713 1543.

Siirry sivulle
Rekry
Kysy meiltä chatissa!