Creative Cruen tiimi sai keväällä työpöydälleen yli 120-vuotiaan Pohjois-Hämeen Puhelimen uudelleen brändäyksen. Puhelinyhtiön toiminta oli aikojen saatossa painottunut yhä enemmän valokuituyhteyksiin ja toiminta-alue laajentunut, joten oli aika uudistua. Cruen käsissä syntyi ElmoNet, jonka brändäystyön vaiheista ja lopputuloksesta kerroimme aiemmassa jutussamme.

Uudelleen brändätty yritys tarvitsi luonnollisesti myös uudet kotisivut. Projekti startattiin helmikuussa ja brändin ulostulon yhteydessä 21.4. avattiin aikataulussa sivusto elmonet.fi.

Projektin kulku

Tavoitteena oli tuottaa selkeärakenteinen sivusto, jossa käyttäjäpolut on huolella mietitty ja asiakasohjaus sujuvaa. Aiempi sivusto oli päässyt rönsyilemään rakenteellisesti sekavaksi, jolloin myös oikean tiedon löytäminen oli hankalaa. Myös visuaalisuudessa ja sisällön hakukoneoptimoinnissa oli puutteita.

Nettisivuprojektiin lähdettiin starttipalaverilla, jossa käytiin läpi vanhan sivuston data-analyysi, uusien nettisivujen toiminnallisuuksien vaatimukset sekä vastaavien sivustojen benchmarkit.

Tästä Cruen tiimi ryhtyi ostoprosessin muotoiluun, rakenteelliseen ja visuaaliseen suunnitteluun sekä teknisen toteutuksen määrittelyyn. Asiakkaan kanssa pidettiin joka työvaiheessa katselmointipalaverit ja varmistettiin projektin seuraavat askelmerkit. Lukkoon lyödyt suunnitelmat etenivät viimeistelyyn ja koodauksen: sivuston WordPress-alusta suunniteltiin huolellisesti siten, että toteutus mahdollistaa asiakkaalle helpon päivittämisen ja hakukoneoptimoinnin sekä valmiiden sivustoelementtien hyödyntämisen uusia sivuja luotaessa.

Sivustolle rakennettiin erikseen kustomoitu osoitehakutyökalu, josta käyttäjä voi helposti tarkistaa kuituyhteyden saatavuuden. Taustatiedot työkalu hakee asiakkaan omasta tietokannasta. Huoltokatkot ja häiriöt voi tuoda helposti kartalle syöttämällä osoitetiedon. Lisäksi TV-kanavapakettien päivittäminen on nyt huomattavasti helpompaa, kun niitä hallinnoidaan taulukoissa ja voidaan valita alasvetovalikosta.

Ennen sivuston julkaisua asiakkaalle pidettiin käyttökoulutus ja sivusto testattiin eri päätelaitteilla. Lopputuloksena saatiin ryhdikkäät ja tavoitteiden mukaiset kotisivut.

Rullalautailija kiitää kypärä päässään metsäisessä maisemassa, laudan perä hohtaa kipinöitä.

Ratkaisut

  • Starttipalaveri ja katselmointipalaverit
  • Ostoprosessin palvelumuotoilu
  • Rakenteellinen ja visuaalinen nettisivusuunnittelu sekä päätason sisältösuunnittelu
  • Koodaus WordPress-alustalle
  • Kustomoitu osoitehaku-toiminto
  • Kustomoitu TV-kanavahakemisto
  • Karttatyökalu
  • Lomaketyökalu
  • Vanhan domainin ohjaus
  • Käyttöönottokoulutus

Nettisivuprojekti hoitui vaivattomasti. Creative Cruen väki teki hyviä ehdotuksia, joita makusteltiin palavereissa ja ideoitiin lisää. Crue pysyi hyvin aikataulussa ja sivut oli riittävän valmiina h-hetkellä eli siinä vaiheessa, kun uusi brändi julkistettiin. Uudet sivut ovat uuden brändin näköiset, mutta myös sisällöltään asiakaslähtöiset, selkeät ja modernit.

– Juha Ahoniemi, toimitusjohtaja, ElmoNet Oy

  • Kävijämäärä 37,7%
  • Istunnon kesto 9,3%
  • Välitön poistuminen -11,5%
  • Asiakastyytyväisyys 5/5
ElmoNetin verkkosivut tietokoneen ruudulla. ElmoNetin esitys eri verkkonopeuksista puhelimen ruudulla ja kuvana.