Koronapandemian myötä ihmiset siirtyivät urakalla työskentelemään etänä kotitoimistoille ja digitaaliseen maailmaan, jossa osa meistä on omassa elementissään ja osa totuttelee uuteen arkeen. Erityisesti nyt etätyöskentely voi tuntua haastavalta, jos muitakin perheenjäseniä on kotona etäilemässä.

Jos kuulut siihen ryhmään, jolle etätyöskentely on energiavaras ja keskittyminen haastavaa, tässä muutama Crue-vinkki etätyöskentelyyn.

1. Pidä huoli rutiineista
Etätyöskentelyssä on omat puolensa, kuten se, että aikaa säästyy työmatkoista ja pystyy paremmin keskittymään keskittymistä vaativiin tehtäviin. Aluksi voi tuntua hyvältä idealta napata läppäri syliin heti herättyäsi. Pyri kuitenkin pitämään kiinni aamurutiineista etätyöpäivinäkin: hoida aamutoimet, suukota puolisoasi ja lapsiasi, keitä kahvit ja nauti ravitseva aamupala.

2. Huolehdi rytmityksestä
Toimistopäivinä työmatkalla virkistyt ja saat ajatuksesi kasaan ennen varsinaisen työpäivän aloittamista. Mahdollisesti suunnittelet myös päiväsi työtehtävät ja aikataulut matkalla. Etätyöpäivinä työmatkaa ei ole, mutta aamu kannattaa aloittaa tutuilla rutiineilla, työtehtävien suunnittelulla ja vaikka pikaisella happihyppelyllä. Huolehdi myös työpäivän tauotuksesta. Tauot parantavat keskittymiskykyä, luovuutta ja tehokkuutta. Siksi kannattaa ujuttaa mikrotaukoja päivääsi. Tauoilla ja mikrotauoilla kannattaa kokonaan irtautua työstä ja tehdä jotain ihan muuta, kuten ulkoilla, jumpata, meditoida, venytellä, seistä päälläsi, kastella kasveja, laulaa karaokebiisi YouTubesta tai vaikka rapsutella lemmikkiä.

3. Älä skippaa lounasta
Onko työpäiväsi kohokohta maittava lounas tai kenties työkavereiden seura lounaalla? Kokkaile itse tai tilaa maukas lounas kotiin – ja nauti ruokailuhetkestä vaikka parvekkeella tai terassilla aurinkoisella säällä, perheen kesken tai vaikka etävideolla tiimisi kanssa!

4. Luo hallittu työtila
Kaikilla ei ole mahdollista kotitoimistoon, mutta tee parhaasi kotisi ympäristössä. Pidä kotisi järjestyksessä ja luo visuaalisesti miellyttävä työpiste. Pyri huomioimaan työergonomia ja vaihtele asentoa mahdollisuuksien mukaan.

5. Ylläpidä yhteisöllisyyttä
Etätöissä on helpompi hiljentää kaikki häiriötekijät ja ilmoitukset, mikä on hyvä keskittymisen kannalta. Toisaalta et välttämättä ole missään sosiaalisessa kanssakäymisessä päivän aikana. Pidä huoli yhteisöllisyydestä ja sovi työporukan kanssa vaikka yhteisestä virtuaalisesta cahvitauosta, kuten me Cruella olemme tehneet. Google Meets, Teams, Skype tai Zoom ovat hyviä esimerkkityökaluja etäkahvitteluun tiimisi kanssa.

6. Muista riittävä viestintä
Etätyöskentelyssä viestintä ja tiimin ajantasalla pitäminen on tärkeää. Viesti mieluummin liikaa kuin liian vähän. Kerro mieluummin tiimisi jäsenille reaaliaikaisesti työpäivän tehtävistä tai missä vaiheessa projekti etenee, kuin liian vähän ja katoa kuulumattomiin päiväkausiksi, vaikka työsi olisikin itsenäistä.

 

Meillä työt sujuvat myös etänä

Saat meihin helposti yhteyden etätyöskentelyn aikana – bookkaa vaikka Googlen kautta palaveri tai sovi vaikka WhatsApp -konsultointi, niin voidaan käydä läpi teille ajankohtaisista tarpeista!

Ota yhteyttä

Lue myös