Blogi

Mainonnan ammattilainen ohjaa dataa, ei toisin päin

Mainostoimisto Cruen uusien osakkaiden mielestä data ei ole vastaus kaikkeen, moniosaajuus on puutteellista ammattitaitoa ja omaa myyntiä tärkeämpi tavoite on tuoda asiakkaan liiketoimintaan oikeaa lisäarvoa.

Multitaskaus ja moniosaaminen ovat sanoja, jotka kääntyvät oikeassa elämässä työtehtävän pintaraapaisuksi. Tamperelaisessa mainostoimisto Cruessa ammattitaidon mittari on ymmärtää asioita laajasti ja samalla hallita oma erityisalansa syvällisesti.

Markkinoinnin maailmassa parhaiden osaajien urapolut ovat tallaajansa näköisiä. Alan hektinen tahti tekee kovimmastakin koulutuksesta hetkessä vanhentuneen; todellista osaamista voi hankkia vain menemällä määrätietoisesti eteenpäin. Siksi Crue panostaa siihen, että sen asiantuntijoiden ammattitaidon yhteenlaskettu summa olisi enemmän kuin pelkät osaset.

– Meillä koko tiimi ymmärtää kokonaisuuden ja ruokkii ideoita omalta näkökantiltaan, mutta lopputuloksen hioo aina kulloisenkin työn erityisosaaja, kertoo Cruen tuore toimitusjohtaja ja osakas Aapo-Lassi Kankaala.

Data pitää ideoida eloon

Data on tulevaisuuden öljy, kaiken pelastaja ja muita kuluneita vertauksia. Cruelaisilla on sen arvosta oma näkemyksensä: datan hyödyntäminen läpi linjan on itsestäänselvyys, ei ratkaisu.

– Numerot ovat vain numeroita. Ne pitää värittää ideoiksi, jalostaa sisällöksi ja tarjoilla oikein, selventää uusi luova johtaja Sami Nieminen. Hän on Kankaalan tavoin tuore osakas.

Koko Cruen tiimi on yhtä mieltä siitä, että data on loputon inspiraation lähde, joka ruokkii mielikuvitusta uusiin ulottuvuuksiin.

Asenteella ja avoimin kortein

Toimiva asiakassuhde voi olla vain läpinäkyvä ja siihen data on oiva apuväline. Crue onkin kehittänyt perinteisten verkkoanalytiikan ja somemittariston rinnalle ROI-työkalun.

– Koska teemme Omasuunnittelija-asiakkaidemme liiketoiminnan ytimessä isojakin päätöksiä, tahdomme näyttää heille tulokset helposti hahmoteltavassa muodossa, Kankaala kertoo.

Omasuunnittelija-asiakkaat ovat valinneet ulkoistaa markkinointipäällikön paikkansa. Yhden ihmisen sijaan saappaita täyttää silloin koko toimiston väki erilaisine erityisosaamisineen – ja tulosta syntyy.

– Meillä kaikki painavat johtoa myöten kädet savessa. Haluamme ensisijaisesti tuoda oikeaa lisäarvoa asiakkaan liiketoiminnalle, se palkitsee kyllä itsensä, Nieminen summaa.

Mainostoimisto Cruen uusia osakkaita ovat toimitusjohtaja Aapo-Lassi Kankaala ja luova johtaja Sami Nieminen. Vanhoina osakkaina jatkavat strategi ja hallituksen puheenjohtaja Juha Siirtola sekä myyntipäällikkö Esa Ylikoski.

Lue myös