Kuntien ja järjestöjen sivustojen tulee olla saavutettavia 23.9.2020. Vaikka tekniset vaiheet olisi jo hoidettu, onko sivustosi sisältö jo saavutettavaa?

Mitä on saavutettavuus? Voit ajatella sivustosi ostoskeskuksena. Ostoskeskukseen vievät rampit ja siellä olevat hissit on rakennettu, jotta kaikilla olisi helppo kulkea, niin pyörätuolissa istuvalla kuin lastenvaunuja työntävälläkin asiakkaalla. Samalla tavoin myös sivustosi tulisi olla kaikille saavutettava. Näkövammaisen tulisi pystyä lukemaan sivustosi sisältöä lukulaitteella ja värisokean havainnoida eri toiminnallisuudet ilman värien tunnistusta. On myös tärkeää palvella eri tavoin sivustokävijöitä, joilla on esimerkiksi kielellisiä erityisvaikeuksia. Itsestään selvää tasavertaisuutta, eikö totta – mutta miten siihen päästään?

Saavutettavuusdirektiivin vaatimukset velvoittavat julkisen hallinnon organisaatioita sekä osaa järjestöistä ja yrityksistä. Ennen 23.9.2018 julkaistujen verkkosivustojen tulee olla saavutettavuusvaatimusten mukaisia 23.9.2020, uusien julkaisuhetkellä. Kriittinen hetki on siis viimeistään nyt. Saavutettavuuden yksi osa-alue on ymmärrettävyys ja siksi onkin tärkeää, että myös sivuston sisältö täyttää saavutettavuusvaatimusten kriteerit. Tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että myös jatkossa jokainen uusi lisätty sivu tai muokattu teksti on saavutettavaa.

Jos haluat varmistua, että organisaatiossasi jokaisella verkkosivuston sisällöntuottajalla on ymmärrys saavutettavuudesta, miten se koskee heitä ja miten ylläpidätte sivustonne saavutettavuutta jatkossakin, löytyy meiltä tiivis koulutus aiheeseen. Tutustu koulutuspaketin sisältöön täältä.

Tehdään yhdessä tärkeän tiedon löytämisestä tasavertaista jokaiselle.

Malla Ferreira

Kirjoittaja on Cruen projektipäällikkö, joka on on kouluttautunut saavutettavuusvaatimuksiin ja auttaa syventävällä tiedollaan asiakkaitamme saavutettavuuden huomioimisessa ja toteuttamisessa.

Kaipaatko apua sivuston saavutettavuudessa?

Autamme mielellämme saavutettavan sisällön syötössä, sivuston teknisissä ratkaisuissa tai voimme tarjota saavutettavuus koulutuksia.

Ota yhteyttä

Lue myös