Elmo haluaa tuoda hauskan takaisin ICT:hen. Talossa panostetaan yrityskulttuuriin, joka heijastuu asiakkaille innostuksena, kykynä paneutua bisnekseen ja tuottaa ylivertaisia asiakaskokemuksia.

Kaikki tämä myllättiin syksyn aikana Cruen ja Elmon yhteisessä työpajassa, vangittiin yrityksen meininkiä henkiviksi kuviksi ja kirjoitettiin kansiin. Elmon “Kultt(uur)ikirja sai asiakkaalta täydet 5/5.

Suunnittelun lähtökohdat ja tarve

“Minulla oli päässäni ajatus, millainen kulttuurikirjan tulisi olla, mutten osannut pukea sitä sanoiksi. Tiesin kuitenkin, mihin olla yhteydessä”. Näin kertoi Elmon toimitusjohtaja Janne Aaltonen Elmo Kultt(uur)ikirjan julkistamistilaisuudessa lokakuussa 2019.

Yrityskulttuurin kiteyttäminen kirjaksi tuli ajankohtaiseksi, kun talossa huomattiin, että yhä useampi asiakas halusi käydä keskustelua substanssin lisäksi yrityskulttuurista. Kirjan nimi lainattiin Patrian palvelujohtajalta, joka oli kommentoinut Elmon olevan pikemminkin kultti kuin yritys; niin samansuuntaisesti tekijät talosta kertoivat.

Olemme saaneet Cruen tekijöistä ulko-elmoja, jotka sisäistävät asiakastarpeemme. Crue haastoi ja sparrasi meitä ja lopputulos näkyy tässä. Kirja on Elmon strategian keskiössä ja tulee olemaan tärkeässä roolissa myös uusasiakashankinnassamme.

– Janne Aaltonen, toimitusjohtaja

Ratkaisu ja prosessi

Pohja-aineistona käytettiin alkuvuonna 2019 tehtyä opinnäytetyötä, jonka henkilöstöhaastattelut Elmon eri sektoreilta summasivat keskeiset yrityskulttuurin tekijät ja niihin liittyvät ajatukset. Tämä ei kuitenkaan riittänyt. Tarvittiin konkretiaa siitä, miten arvot eletään arjeksi ja mitä niiden tukemiseksi vielä pitää linjata.  Nykytilanteeseen tyytyminen kun ei vielä vie eteenpäin. Lisäksi haluttiin, että kirja toimii myös rekrytoinnin välineenä, jossa niin hakija kuin Elmo voi tunnustella, kohtaavatko ajattelutavat.

Mukaan “kultt(uur)ikirjan muotoiluun kutsuttiin kaikki. Joukko elmoja ja Creative Cruen tiimi kokoontui työpajaan purkamaan elementtejä konkretiaan; Elmon tekijät lähettivät eläviä tarinoita työarjesta ja yhdessä piirrettiin kuva perus-Elmosta: “Tällaisia olemme ja toivomme kollegoidemme olevan.” 

Lopputulos

Elmon Kultt(uur)ikirjasta tuli 40-sivuinen, innostusta ja tekemisen meininkiä henkivä opas. Cruelle satoi kiitoksia asiakastarpeen sisäistämisestä ja laadukkaasta lopputuloksesta.

Toimitusjohtaja Aaltonen jatkoi julkaisutilaisuuden puheessaan: “Olemme saaneet Cruen tekijöistä ulko-elmoja, jotka sisäistävät asiakastarpeemme. Crue haastoi ja sparrasi meitä ja lopputulos näkyy tässä. Kirja on Elmon strategian keskiössä ja tulee olemaan tärkeässä roolissa myös uusasiakashankinnassamme.“

ElmoNetin brändikirja. ElmoNetin brändikirjan aukeama. Elmonetin brändikirjan kansikuva ja esimerkkiaukeama.