Kannattaako markkinoinnin sisältösuunnittelu ulkoistaa tekoälylle vai käyttää edelleen ihmistä? Kannattaa, nimittäin kumpikin. Kumpaa suunnittelijana käyttää, riippuu siitä, onko suunniteltava teksti tarkoitettu pääasiallisesti ihmisen vai hakukoneen silmille.

Tekoäly-pohjainen sisällöntuotanto on markkinointialalla iso juttu juuri nyt. Saamme jatkuvasti tiedusteluja siitä, voiko Creative Cruelta tilata AI:n avulla suunniteltua sisältöä. Vastauksemme tiedusteluihin on: riippuu siitä, minkälaisesta sisällöstä on kyse.

Tekoäly on erinomainen työkalu sellaisen sisällön tuottamiseen, jonka ensisijainen tarkoitus on hakukoneiden – käytännössä siis Googlen – huomion kiinnittäminen. Hakukoneet ovat kiinnostuneita avainsanoista, niiden relevanteista yhteyksistä ja niiden määrästä. AI-sisällöntuottaja kuten ChatGPT pystyy tuottamaan juuri haluttujen hakusanojen ympärille rakennettua sisältöä periaatteessa niin paljon kuin kukaan voi ikinä tarvita, ja nopeasti.

Tiedämme, että menetelmä toimii, sillä olemme käyttäneet sitä itse. Suunnittelimme muutamia kuukausia sitten Creative Cruen sivuille blogisarjan tekoälyn avulla, aiheena tekoälyn käyttäminen markkinoinnissa. Blogit syntyivät käden käänteessä, ja ne paransivat hakutuloksiamme tekoälyyn liittyvien hakujen suhteen roimasti.

Ihan itsestään sisältö ei toki synny. Aiheiden ja avainsanojen suunnitteleminen vaatii ihmisen panosta ja tuntemusta asiakkaan liiketoiminnasta. On myös aiheellista, että copywriter tai vastaava tekstisuunnittelun ammattilainen käy AI:n generoimat tekstit läpi ennen niiden julkaisemista.

Tekoäly mahdollistaa luovuuden

Jos sisällön tehtävänä on lähinnä SEO, voi tätä nykyä olla jopa aivan turhaa käyttää tekstin suunnittelemiseen copywriterin kallista työaikaa. Tekoälyn parhaita puolia on, että se vapauttaa ammattilaiset toisteisten, mekaanisluonteisten tehtävien ääreltä tekemään sitä, minkä nämä parhaiten osaavat: todellista luovaa työtä.

AI-työkalujen generatiiviset kielimallit ovat myös niin kehittyneitä, että niitä voi käyttää sisältösuunnittelun apuvälineenä silloinkin, kun tavoitteena ei ole vain hakukoneen liehittely. Esimerkiksi juuri ChatGPT osaa tarjota uudenlaisia näkökulmia ja rakenteellisia ratkaisuja, kunhan ihmiskäyttäjä vaan tarjoaa sille oikeanlaiset lähtökohdat. Se on tätä nykyä olennainen osa sisällönsuunnittelijan ammattitaitoa.

Mitä spesifimpään ja vähemmän hakukoneille suunnattuun sisältöön mennään, sitä enemmän on tarvetta ihmiselle suunnittelijana. AI:n tuottama sisältö on luonteeltaan toisteista, etenkin jos tekoälyn kanssa ei käytetä aikaa tekstin iteroimiseen. Keinoäly ei myöskään todennäköisesti tunne brändiäsi tai osaa kirjoittaa sen äänensävyllä. Ihminen tuntee ja osaa.

Koneelta koneelle, ihmiseltä ihmiselle

Karrikoidusti voisi sanoa, että kun sisältö on suunnattu koneelle, kone voi myös suunnitella sen. Kun taas sisältö on ihmiselle, ihminen on paras suunnittelija. AI auttaa ihmis-suunnittelijaa tarvittaessa ja toisin päin.

Kun ostat Creative Cruelta sisältösuunnittelua, ei siis kannata ensisijaisesti miettiä haluatko sisällön olevan AI:n vai ihmisen suunnittelemaa. Tärkein asia on tekstin funktio ja sen vastaanottaja. Kun olemme yhdessä päättäneet strategiset tavoitteet, ne kertovat meille oikeat tekijät ja työkalut.


Onko yritykselläsi tai organisaatiollasi riittävästi hakukoneoptimoitua ja brändin mukaista sisältöä? Ota yhteyttä asiantuntijoihimme, niin aletaan suunnitella sitä!

Lue myös