Blogi

Matkailumarkkinoinnissa pienen ei tarvitse tarkoittaa tylsää

Kotimaanmatkailu on vahvassa kasvussa, mutta se ei näy pienten paikkakuntien matkailumarkkinoinnissa. Miksi monet pienet kaupungit tai kylät jättävät kokonaan kertomatta ja mainostamatta matkailutarjontaansa?

– Koska valitettavan moni suomalaiskunta ei osaa nähdä itseään kiinnostavana matkakohteena, tulkitsee Pälkäneen kunnan elinkeinojohtaja Jaana Koivisto ja jatkaa, – mutta aivan turhaan. Pienestä kunnasta voi löytyä kiinnostavaa koettavaa matkailijoille siinä missä suuremmista metropoleistakin.

Suosioon kannattaa tarttua

Pienuuden synnyttämästä vaatimattomuudesta olisi tärkeää luopua erityisesti nyt, kun yhä useammat etsivät ekologisia vaihtoehtoja myös matkailuun. Lähellä olevien kotimaan kohteiden helppouden ja edullisuuden ovat huomanneet ennen kaikkea lapsiperheet. Kysyntää siis on, ja osaavalla matkailumarkkinoinnilla pystyy nousemaan matkakohdetta miettivien mieliin.

Pälkäne matkailun edelläkävijänä

Hyvä esimerkki onnistuneesta matkailumarkkinoinnista on Pälkäneen ensimmäinen Parempaa kuin -matkailukampanja. Vuoden 2016 kampanjassa Pälkänettä verrattiin kuvien kautta konkreettisesti maailmanluokan matkailukohteisiin ajatuksella ”Pälkäne on parempaa kuin Thaimaa”.

– Kyllä Pälkäne on parempaa kuin Englanti, Thaimaa tai Australia, Jaana Koivisto toistaa hymyillen mainosten viestin. – Jos koko maailma löytyy Pälkäneeltä, niin miksi kuluttaa lomabudjettia kaukomatkaan?

Se, että osaa ja uskaltaa katsoa ennakkoluulottomasti pienuuden yli ja ottaa vertailukohdat suoraan maailmalta, on todellista matkailumarkkinoinnin edelläkävijyyttä. Erottuva markkinointiviestintä osaa pukea olemassa olevat tosiasiat ja paikkakunnan tarjonnan oivaltavaan muotoon ja herättää näin kiinnostuksen. Kun nerokas viesti vielä kohdistetaan suunnitellusti eri kanaviin, saadaan aktivoitua juuri potentiaalisimmat kohderyhmät. Erottuva ja kiinnostava viesti saa mediabudjetin lisäksi ansaittua näkyvyyttä, kun mediat ja asukkaat innostuvat jakamaan viestiä itse.

Neljäs rohkea vuosi

Nyt Creative Crue ja Pälkäne tekevät matkailukampanjaa jo neljättä kertaa. Millaisia rohkean uusia ideoita tällä kertaa on luvassa?

– Tällä kertaa lähdettiin ajatuksesta, että Pälkäneeseen hullaantuminen on ihan luonnollista, turha sitä on peitellä. Kannattaa tässä kevään aikana seurata visitpalkane.fi-sivuja, Jaana Koivisto vastaa pilke silmäkulmassa.

Tutustu Creative Cruen ja Pälkäneen tapaan tehdä maailmanluokan matkailumarkkinointia verkkosivujemme Työt-osiossa tai visitpalkane.fi.

Kiinnostuitko?

Nostetaan teidänkin kohteenne matkalaisten mieliin ja osaksi lomasuunnitelmia.

Ota yhteyttä

Lue myös