Toimivan markkinoinnin ei aina tarvitse olla myyvää, eikä varsinkaan tyrkyttävää. Hyvä mainos voidaan naamioida sisällöksi, jolla se myy asiansa lukijalle ilman, että tämä edes huomaa myynnillisiä tarkoitusperiä. Creative Cruen tämänvuotisen aprillipilan tarkoitus oli hauskuutta ja tuoda yritystä laajemmin tunnetuksi. Se saikin kävijämäärät huimaan nousuun verkkosivuilla.

Ansaittu näkyvyys tuo tunnettuutta ilman mainosrahaa

Osana omaa markkinointiamme olemme joka vuosi pyrkineet ilahduttamaan asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme aprillipilalla.

Aprillipäivä on hyvä mahdollisuus osoittaa luovaa suunnittelua: Hyvä aprillipila on ensikuulemalla uskottava ja lähes realistinen, mutta silti pieniltä yksityiskohdiltaan sopivasti yliampuva. Toimiva aprillipila osuu kuulijoille henkilökohtaisesti tärkeään asiaan, muttei saa koskaan olla loukkaava eikä aiheuttaa suurta pettymystä.

Hauskalla ja helposti jaettavalla uutisella napataan parhaimmillaan myös median huomio, ja siten yritys voi saada ilmaista, ansaittua näkyvyyttä.

Idea Reinikaisesta syntyi kahvitauon kofeiinihuuruissa

Idea aprillipilasta kehitettiin rennosti kahvitauolla pienessä porukassa. Creative Cruen laajasta osaamisalueesta löytyy myös historiaa tietokonepeleistä, joten aiheeksi päätettiin valita Cruen siirtyminen videopelibisnekseen. Yhdistämällä globaalisti tunnettu brändi ja paikallinen rakastettu viihteen idoli4 saadaan tulos, joka herättää mielenkiintoa. Näin syntyi suomalaisille tuttu Grand Theft Auto -parodia Reinikainen – Mance City. Kireän aikataulun puitteissa tarvittavat grafiikat piirrettiin viikonlopun aikana ja jutun teksti laadittiin edellisenä päivänä. Mitataksemme verkkosivuilla tapahtuvia konversioita, haimme pelin uutisoinnissa innokkaita pelaajia pian alkavaan beta-testiin – ja niitä myös saimme.

Analytiikassa aprillipäivä ei näy piikkinä – se on vuori

Reinikainen on tärkeä osa suomalaista TV-viihdettä ja hänestä tehtävä videopeli otettiin riemuiten vastaan.

Uutisen tueksi julkaistu sosiaalisen median postaus poiki sivuillemme reippaasti kävijöitä. Vierailijamäärä nousi hetkessä 3.500:n paremmalle puolelle ja kävijävirta jatkui korkeana useamman päivän. Kävijöiden määrän kasvua ei siis voinut enää kuvailla piikiksi, vaan pikemminkin vuoreksi.

Osalle aprillipila meni läpi ja peli keräsi päivän aikana useita hakemuksia halukkailta betatestaajilta. Monissa kommenteissa harmiteltiin, ettei kyseistä peliä oikeasti ole tulossa.

Myös Tampereen paikallislehti Tamperelainen bongasi julkaisun ja halusi tehdä siitä jutun. Reinikainen Mance City nousikin Tamperelaisen ykkösuutiseksi saaden mittavasti palstatilaa. Paikallislehden lisäksi myös viihteeseen ja peleihin erikoistunut sivusto V2 (v2.fi) nosti Reinikainen Mance Cityn uutiskuvakseen listatessaan alan parhaita aprillipiloja. Somessa uutiselle naureskeltiin hyvässä hengessä, tykkäyksien sadellessa ja monen kommentoidessa Reinikaisen leiskautuksia.

Luvut

Sivukävijät: +877 % normaaliin verrattuna
Uutisessa vietetty aika: 45sec
Beta-hakemuksia: 25kpl
Konversioprosentti: 1.12%
Facebook: 1.600 näyttökertaa, sitoutuminen 11%
Instagram: 287 näyttökertaa, sitoutuminen 13%
Linkedin: 308 näyttökertaa, sitoutuminen 10%

Mitä keksimme ensi vuonna? Laita sosiaalinen mediamme seurantaan, niin näet ja kuulet ensimmäisenä:

Facebook - Creative Crue Instagram - Creative Crue Linkedin - Creative Crue

Lue myös