
Creative Crue
24.5.2020 2 minuuttiaHavaintoja mainostoimistotyöstä yhden copywriterin silmin
Tulin keltanokkana mainosalalle paikallislehden toimittajan tehtävistä vuonna 2009. Olin kaupunki-ikävissäni irtisanoutunut ja muuttanut työttömäksi Tampereelle (kuten luovat ihmiset tekevät: toimitaan ensin, mietitään sitten?).
Päätin heittää toimittajapestien lisäksi työnhakuverkot mainostoimistoihin. Käytännössä hain Gigantista printterin (jonka nimesin mielessäni rahasampoksi), printtasin kaksi työhakemusta, liimailin kirjekuoriin K-marketin mainoksesta kirjaimia (kuten luovat ihmiset tekevät) ja vein kirjekuoret Postiin. Jo ovet aukenivat. Siitä tuli syksyllä 2019 kuluneeksi 10 vuotta.
Tässä on matkan varrella tarttuneita oppeja ja havaintoja mainostoimiston seinien sisältä.
Jos teidän markkinointinne kaipaa buustaamista, brändinne tai palvelulupauksenne kirkastamista tai nettisivujen sisällön optimointia, olkaa yhteydessä! Olemme keväällä saaneet kasaan taas monta upeaa casea ja olemme käytettävissä myös etänä.
XO, Riina
Tekoälybisnes käy kuumana, joten Creative Crue on päättänyt lähteä mukaan. Pärjätäkseen kilpailussa valtavien teknologiajättien kanssa
Aina on hyvä hetki suunnitella markkinointia! Tässä muutama vinkki markkinointisuunnitelmasavottaan: 1. Kattavat liiketoiminta- ja markkinointistrategia
Älykäs raportointi tuo dataa liiketoiminnan päätösten tueksi ja parantaa markkinoinnin tuloksellisuutta. Crue Dashboard Premium kokoaa