
Creative Crue
23.3.2020 2 minuuttiaNyt tarvitaan ketterää liiketoiminnan kehittämistä, vahvaa innovointia ja nopeita markkinointitekoja. Tähän Business Finlandin uusi rahoitus voi antaa juuri tarvittavat eväät muuten tiukentuneessa tilanteessa.
Business Finland tarjoaa kehitysrahoitusta häiriötilanteissa pk- ja midcap-yrityksille. Poikkeuksellisen rahoituksesta tekee se, ettei kansainvälistyminen ole ehtona rahoitukselle, vaan sitä voi hakea kaikki (liikevaihto alle 300M€) yritykset, joiden liiketoiminta kärsii koronavirustilanteesta.
Rahoitusten hakeminen voi tuntua hankalalta byrokratialta nyt kun kaikki mahdollinen aika pitäisi suunnata mm. myynnin ja markkinoinnin tekemiseksi. Tarjoammekin apuamme tukirahoituksen hakemiseksi ja rahoituksella järjestettävän innovoinnin ja sen kaupallistamisen tueksi.
Rahoituksella voi suunnitella esimerkiksi uusia liiketoimintoja tai toteuttaa toimenpiteitä, joilla yrityksen asemat vahvistuvat kriisitilanteessa tai sen jälkeen.
Konkreettisia palveluita Creative Crue tarjoaa esimerkiksi:
Ja tietysti näiden testaukseen, positiointiin ja markkinoille viemiseen; ylipäänsä uusia ratkaisuja tuotteisiin, palveluihin tai tuotantoon liittyen.
Rahoitus on jaettu kahteen osaan, esiselvitysrahoitukseen ja kehittämisrahoitukseen. Ensimmäisellä yritys voi kehittää tai suunnitella toimenpiteitä liiketoiminnan häiriöiden korjaamiseksi. Jälkimmäisellä yritys voi toteuttaa ja kehittää uusia ratkaisuja kriisistä selviämiseksi ja markkinaposition turvaamiseksi kriisin jälkeisenä aikana. Rahoitus on Business Finlandin avustusta, jota ei tarvitse maksaa takaisin.
Lue lisää Business Finlandin verkkosivuilta tai ota yhteyttä niin edistetään asiaa yhdessä.
Ota yhteyttäOletko koskaan marssinut edestakaisin supermarketin hyllyjen välissä hikikarpalot ohimolla valitsemassa jotain, mitä tiedät tarvitsevasi, mutta
Vuosi on vaihtunut, ja vaikka monet asiat ovat murroksessa, on varmaa että Google pysyy edelleen
Cruecastin neljännessä jaksossa mukana ovat Cruen luova johtaja Sami ja hallituksen neuvonantaja Vesa, jotka keskustelevat