
Creative Crue
6.4.2020 2 minuuttiaHän ei ole katutappelija, hän on uusi AD:mme Eero Sundvall (33), joka harrastaa pyöräilyä. Joskus polku tökkää yllättävän nopeasti ja lopputuloksena on musta silmä.
Uusi urapolku Creative Cruessa pääsi kuitenkin ajallaan alkuun 1.4.2020. Eerosta Crue saa huippuluokan vahvistuksen graafiseen suunnitteluun ja jäsenen, joka tuo mukanaan innostusta, oppimishalua ja hyviä sarjavinkkejä.
Pyrin olemaan visupuolen sveitsiläinen linkkuveitsi. Tykkään tehdä duuneja todella laajalta kantilta ja monella tyylillä. Erityisesti rakastan lehtien taittoa. Siinä on hyvässä suhteessa ongelmanratkaisu ja luovuus. Olen parhaimmillaan, kun eteen lyödään valkoinen paperi ja lähdetään rakentamaan jotain uutta, Eero sanoo.
Työvuosia mainosalalla Eerolla on kertynyt seitsemän, mutta omia projekteja on pidemmältäkin aikajänteeltä. Vuonna 2016 Eero palkittiin Vuoden nuoren suunnittelijan tittelillä Tampereen Mainosyhdistyksen säätiön vuotuisessa JujuPrix-kilpailussa. Mainosalassa vetää puoleensa monipuolisuus, Creative Cruessa tekemisen meininki ja arvopohja.
Kaikista ihmisistä paistoi heti hyvä intohimo tekemistä kohtaan. Toki myös firman arvot – haastaminen, vapaus ja vastuu – tuntuivat omalta. Koen, että pystyn asettumaan ajatusten taakse ja siitä tulee vahva fiilis, että tämä on mun paikka!
Mikä?
Medianomi, visuaalinen viestintä (SAMK)
Mistä?
Turun kautta tamperelaistunut porilainen
Millainen?
All-round good guy
Muuta?
Intohimoinen vinyylien keräilijä ja musiikin suurkuluttaja
Motto?
All bikes are beautiful
Uusi GA4 on erinomainen työkalu verkkosivujen käyttäjädatan keräämiseen ja tehokkaaseen Google Ads -mainontaan. Samalla se
Uutta energiaa ja asiantuntemusta Cruen asiakastyöhön sekä myyntiin tuo tuore myyntijohtajamme Susanna Nipuli. Liiketoiminnan kehittäminen
Euroopan Unionin uusien tietosuoja-asetusten myötä monet asiakkaamme ovat huolestuneet siitä, onko suositun Google Analytics -työkalun