Dataseurannan kankeus innoitti hakemaan uutta ratkaisua

Kouvolan kolme toimijaa – Kouvolan kaupunki, VisitKouvola ja kehitysyhtiö Kouvola Innovation (lyhyemmin Kinno) – olivat seuranneet ja tavoitteellistaneet kaupungin markkinointia yhteisessä ohjausryhmässä jo pidempään.

Markkinoinnin dataseuranta oli kuitenkin kankeaa, sillä lukuja jouduttiin hakemaan aluksi käsin kolmen yhtiön markkinointikanavista yksi kerrallaan, vailla jaettua näkymää. Sen jälkeen käytetyt ratkaisut olivat osoittautuneet hankaliksi ja epäluotettaviksi. Ohjausryhmä lähti hakemaan ratkaisua, joka toisi markkinointidatan yhteen jaettuun alustaan helposti ja visuaalisesti näyttävästi.

Crue vastasi julkiseen hankintapyyntöön ja vakuutti älykkäällä järjestelmällään sekä referensseillään, joissa mm. Tampere-talo ja Visit Tampere ovat ottaneet Dashboardin käyttöönsä. Vaikka valmista täsmäratkaisua ei ollut, sellainen räätälöitiin – venyneessä aikataulussa, mutta muut tavoitteet kirkkaasti taklaten.

Marketing Dashboard on rakennettu Google Data Studion päälle. Joku saattaisi kysyä, miksei siis hankkisi vain ilmaisen Data Studion? Data Studio on kuitenkin vain alusta. Sama kuin antaisimme asiakkaalle WordPressin ja siihen perusteeman. Järjestelmä on tyhjä taulu, jota voi alkaa rakentaa omista tavoitteista käsin. Me Cruella autamme asiakkaitamme suunnittelemaan, miten järjestelmä on tarkoituksenmukaista ottaa käyttöön ja millainen näkymä on toimijalle hyödyllisin. Marketing Dashboard on siis pitkälti UI-suunnittelua.

– Sami Nieminen, Creative Director

Kouvolan Marketing Dashboard tietokoneen ruudulla

Prosessi:

Kun mikä tahansa organisaatio lähtee seuraamaan markkinointidataa, on tärkeintä määrittää ensin tavoite: Mitä dataa ylipäänsä kannattaa seurata? Kuinka usein? Mikä on järkevä mitattava tavoite? Mihin lukuja verrataan?

Kouvolan tapauksessa seurattaviksi luvuiksi määritettiin reach eli markkinointitoimenpiteiden tavoittavuus sekä engagement eli yleisöjen sitoutuminen. Sen lisäksi, että kolmen toimijan markkinointidata haluttiin yhteen, tuli Dahboardiin integroida lukuisia syötteitä: Facebook, Instagram, Twitter ja LinkedIn. Tähän kotimainen Supermetrics tarjoaa valmiin, toimivan rajapinnan, jota hyödynnettiin.

Facebookin osalta nähtiin tärkeäksi päästä tarkastelemaan tavoittavuutta pidemmältä aikaväliltä, mutta koska Facebook laskee tavoittavuuden vain päivä-, viikko- tai kuukausikohtaisesti, rakennettiin Kouvolalle custom-ratkaisu, joka näyttää datan kuukausittaiset vaihtelut pidemmällä aikajänteellä.

Markkinointidatan kanssa tarvitaan systemaattinen tapa toimia: Näihin me keskitytään, näitä me mittaamme. Me autamme siinä, mitä kannattaa seurata, koska kaikilla ei voi olla samat tavoitteet.

Sami Nieminen, Creative Director

Lopputuloksena selkeä ja visuaalinen data

Lokakuussa käyttöönotettu Marketing Dashboard tarjoaa nyt asiakkaalle selkeän näkymän toimijoiden markkinointiin ja valmiudet markkinoinnin ohjaukseen datan valossa – joko kokonaiskuvaa seuraten ja toimijakohtaisia näkymiä suodattaen. 

“Crue onnistui dashboardin visualisoinnissa ja datalähteiden määrittelyssä, kommentoi asiakkaan puolelta Kouvola Innovation Oy:n asiantuntija Marianne Mokkala-Räty .  

Onko teidän organisaatiossa data levällään kuin Jokisen eväät?
Ota yhteyttä, niin tuodaan älykäs suunnittelu ja datanhallinta avuksenne. 

Mitä maksaa?

Dashboard-perusversio

Perusnäkymä, joka tuo yhteen Google Analytics, Google Search Console ja Google Ads -datan. Lisäksi mukana Cruen luoma oma digitaalinen brändiarvo -mittari. Sis. pystytys, seuranta ja käyttökoulutus, 950 € + alv. Sisältyy Crue Partner -asiakkuuksiin.

Dashboard+

Räätälöidyt ratkaisut, joihin perusversion elementtien lisäksi mahdollista rakentaa kustomoidut mittarit ja asiakaskohtaisesti suodatetut ja suunnitellut näkymät. Myös esim. verkkokauppa-integraatiot, joilla voi seurata myynnin funnelia ja myyntikanavien toimivuutta. Sisältää rajapinnat mm. seuraaviin somekanaviin: Facebook, Instagram, LinkedIn. Hinta alk. 2450 € + alv + 40 €/kk rajapintojen ylläpito. Kysy tarjous!

Tutustu Dasboardiin tarkemmin >>

Kuntamarkkinointia yli 30 kunnan kokemuksella

Creative Cruella on yli kolmekymmentä syytä väittää olevansa kuntamarkkinoinnin erityisasiantuntija. Niin paljon meillä nimittäin on ollut kunta-asiakkaita.

Näkymä Kouvolan Marketing Dashboardista läppärin ruudulla