Kuntamarkkinointia tehdään kohderyhmälle, joka yltää kirjaimellisesti vauvasta vaariin. Markkinointia tehdään niin sisäisesti kunnan asukkaille koskien kunnan palveluita ja tapahtumia kuin myös oman kunnan ulkopuolelle nostaen esiin matkailua tai erinomaisuutta muuttokuntana. Koska kohderyhmä on laaja, on tärkeää kohdentaa viestiä oikeita kanavia käyttäen.
Creative Cruella on kymmeniä syitä väittää olevansa kuntamarkkinoinnin erityisasiantuntija. Niin paljon meillä nimittäin on kunta-asiakkaita. Kokemusta meillä on kuntien ja kaupunkien saavutettavuuslain kriteerit täyttävästä sivustosuunnittelusta, asukasmarkkinoinnista, tonttimarkkinoinnista, matkailun edistämisestä kampanjoista ja erillisten matkailusivustojen suunnittelusta, digimarkkinoinnista sekä päivittäisestä kuntia palvelen markkinointimateriaalin tuotannosta. Lisäksi palvelemme kuntia mm. saavutettavuuskoulutusten ja markkinointisuunnitelmien sparrailun kautta.
Parhaiten yhteistyö toimii kun toimimme kunnan markkinoinnista vastaavan henkilön/osaston kumppanina niin ideoinnissa, suunnittelussa kuin toteutuksessakin. Näin opimme parhaiten tuntemaan kunnan ja sen vahvuudet.
Kaipaako kuntanne markkinointi kasvun kiihdyttäjää? Ota yhteyttä.

UURAISTEN KUNTA
Kuntamarkkinointi saa suut hymyyn
Uudistunut brändi-identiteetti näkyy viestinnässä ja visuaalisessa ilmeessä.
Tutustu referenssiin
Orimattilan kaupunki
Houkutteleva kuntabrändi Suomen ensimmäiselle asuinpaikalle
Uudistunut brändi tukee kokonaisuutena kaupungin strategiatyön jatkumista, viestintää ja myyntiä.
Tutustu referenssiin
Akaan kaupunki
Tavoitteena Suomen paras kuntasivusto
Suomen parhaaseen kaupunkiin saatiin Suomen paras kuntasivusto! Ja mikä tärkeintä, palaute akaalaisilta on ollut ylitsevuotavan positiivista.
Tutustu referenssiin