Wanna be part of the Crue? Toimintamme kasvaessa haemme Tampereelle luovaa ja idearikasta some-/digitekijää työskentelemään monipuolisten asiakkuuksien pariin. Haemme lähtökohtaisesti osa-aikaista tai tuntityöntekijää. Tavoitteena kasvattaa toimenkuva kokoaikaiseksi.

Jos nykyinen työsi on digimarkkinoinnin parissa, tittelisi kenties copywriter, digimarkkinoinnin asiantuntija, sisällöntuottaja, some specialist tai joku muu digitaalisen markkinoinnin asiantuntija, nyt sinulla on mahdollisuus ottaa seuraava askel urallasi ja päästä osaksi kasvavaa bränditoimistoa.

Tarvitsemme lisää luovia eksperttejä, jotka täydentävät moniosaajien tiimiämme. Voit olla vasta valmistunut ja jo muutaman vuoden alalla toiminut ammattilainen. Tärkeintä on, että olet idearikas, ymmärrät asiakkaidemme liiketoimintaa, hahmotat markkinointiviestinnän kokonaisuuksia ja osaat työskennellä tiimissä. Me uskomme osaamiseen ja sen jatkuvaan kehittämiseen.

 

Edellytämme, että

  • Ymmärrät eri digitaalisen markkinoinnin kanavien mahdollisuudet ja osaat käyttää niitä yrityskäytössä
  • Ymmärrät digitaalisen markkinoinnin roolin yrityksessä
  • Osaat rakentaa Google Ads ja FB+IG ja mahdollisesti muita sosiaalisen median markkinointikampanjoita
  • Hallitset sosiaalisen median tärkeimmät kanavat (Facebook, Instagram, LinkedIn, Twitter)
  • Osaat kirjoittaa ja editoida tekstejä monipuolisesti erilaisille asiakkaille ja erilaisiin kanaviin
  • Olet ratkaisukeskeinen ja -hakuinen
  • Osaat hakukoneoptimointia ja sen työkaluja (esim. SE Ranking, SEM Rush, Google Keyword Planner)
  • Ymmärrät analytiikkaa ja mittaireita ja osaat käyttää sen työkaluja (sosiaalisen median analytiikat, Google Analytics, Data Studio, HotJar)
  • Raportointi on sinulle tuttua

 

Näistä taidoista voit saada lisäpisteitä:

  • Myyntihenkisyys
  • Palvelumuotoiluosaaminen
  • Projektinhallinta
  • Kokemus yrityksen sisäisestä markkinointitiimistä
  • Kuvankäsittely
  • Adobe CC-ohjelmisto-osaaminen (Photoshop, Illustrator, XD)
  • Valo- ja videokuvausosaaminen
  • Osaat käyttää Office-sovelluksia (Word, Excel, PowerPoint)
  • Osaat tehdä loogisia päätelmiä analytiikkadatan perusteella, ja kertoa, minkälaisia liiketoimintapäätöksiä sen pohjalta voidaan tehdä

 

Toivomme että osaat tarvittaessa kaivaa tietoja oma-aloitteisesti, siinä missä muut luovuttavat. Tärkeää on, että seuraat alan kehitystä ja haluat löytää uusia näkökulmia verkosta, kirjallisuudesta, podcasteista tai muista alan lähteistä. Toivomme sinulta myös oikeaa asennetta: ratkaisujen löytämistä, epäonnistumisista oppimista sekä rohkeaa vastuunkantoa. Priorisointikyky, deadlineissa pysyminen ja ammattiylpeys saavat meillä kiitosta.

 

Tarjoamme sinulle

  • Kehityspolun markkinoinnin tulevaisuuteen
  • Monipuoliset ja mielenkiintoiset asiakkaat ja projektit
  • Inspiroivan työporukan
  • Mahdollisuuden kehittyä huippuosaajaksi

Meillä on nykyaikainen näkökulma asiantuntijatyöhön, jossa ihminen on keskiössä. Se näkyy sekä eduissa että vapaudessa toimia.

 

  • Liukuva ja joustava työaika
  • Etätyömahdollisuus
  • Modernit toimitilat Tampereen Mustanlahdenkadulla
  • Tarvitsemasi työkalut käyttöösi
  • Kiinnostavia ja monipuolisia keissejä
  • Vapaus vaikuttaa yrityksen sisäisiin asioihin
  • Vuosittainen koulutusbudjetti, jonka voit käyttää haluamallasi tavalla
  • Mahdollisuus lounas- sekä liikunta/kulttuuriseteleihin
  • Lomaraha

 

Creative Crue lyhyesti

Creative Crue on bränditoimisto, joka tunnetaan luovista ideoistaan, digitaalisen markkinoinnin osaamisestaan sekä asiakasymmärryksestään. Teemme vaativia projekteja, ja laatumme on korkeatasoista. Meillä on korkea työmoraali ja haluamme olla ylpeitä jokaisesta työstämme. Jokainen meistä on moniosaaja, jolla on oma syvällinen erikoisosaamisensa sekä kyky ymmärtää muita osaamisalueita ja hyödyntää niitä. Hyödynnämme uusimpia työkaluja ja innovaatioita ensimmäisenä, mutta uskomme että tulevaisuus on ihmisissä.

Kiinnostuitko?

Älä säikähdä, jos vaatimuslista tuntuu liian pitkältä. Tärkeintä on kiinnostus markkinointialasta ja into kehittää osaamistaan. Me autamme sinua osaamisesi täydentämisessä.

Lähetä meille vapaamuotoinen hakemus palkkatoiveineen ja cv:si. Kerro meille millaista osaamista voisit tarjota asiakkaillemme, miten työskentelet, miten haluat kehittää osaamistasi ja miksi sinut kannattaisi palkata osaksi porukkaamme. Lähetä hakemuksesi 15.2. mennessä osoitteeseen: rekry@crue.fi mahdollisimman pian. Paikka täytetään, kun sopiva osaaja löytyy.

Siirry sivulle
Rekry