Konseptisuunnittelu

Mikä on markkinoinnin konsepti?

Konsepti on kantava ajatus, markkinoinnin ”iso idea”, kattoteema tai vakiomuotoinen punainen lanka. Se on tapa kertoa yrityksen tuotteista tai palveluista luovalla idealla, joka erottuu ja toistuu. Konsepti on siis muuta kuin yksittäinen mainoskampanja: konsepti antaa yrityksen markkinoinnille toistettavan muodon, joka pitkään tehtäessä tukee yrityksen brändimielikuvaa ja tekee siitä ainutlaatuisen.

Konseptisuunnittelu ei synny tyhjästä tai sattumalta vaan perustuu huolelliseen taustoittamiseen. Osaava konseptisuunnittelija pureutuu yrityksen liiketoimintastrategiaan, kohderyhmiin, asiakasymmärrykseen, kilpakenttään ja erottuvuustekijöihin. Niiden ja markkinoinnin tärkeimpien tavoitteiden pohjalta muotoillaan konsepti, joka kiteyttää tavoitteet eheäksi asiakaslupaukseksi ja teemaksi.

Konseptisuunnittelun ei tarvitse tapahtua mainostoimiston suljettujen ovien sisällä. Itse asiassa, kyseessä on niin keskeinen osa yrityksen markkinointia, että siihen kannattaa osallistaa mahdollisuuksien mukaan niin organisaation laajaa osaamista kuin vaikka asiakkaan asiakas. Yhteisten työpajojen kautta voidaan lähteä koeponnistamaan, tunnustelemaan ja valitsemaan luovia ideoita ja muotoilemaan niistä toimivin.

Konseptisuunnittelun hyödyt:

  • Antaa markkinoinnille selkänojan pitkälle aikajänteelle.
  • Kiteyttää tärkeimmän asiakaslupauksen.
  • Viitoittaa visuaalisen viestinnän linjan, josta yritys on tunnistettavissa.
  • Tukee brändiä pitkäjänteisesti.